Ulla-Kirsti Junttilan muistokivi Pankki-Aleksille
Ulla-Kirsti Junttilan muistokivi Pankki-Aleksille
Paikka: Aleksanterinkatu 17, kiinteistön pääoven vasemmalla puolella
Aika: 13.5.–31.8.2011

”Muistokivi Pankki-Aleksille” -teoksen idea:
”Muistokivi Pankki-Aleksille” tuo esille Aleksanterinkadun noin 20 vuotta sitten päättyneen pankkihistorian ja sen kiinteän liittymisen Suomen markan kehitykseen.
Helsingin Aleksanterinkadun varrella sijaitsivat 1990-luvulle asti kaikkien keskeisimpien suomalaisten liikepankkien pääkonttorit. Ne katosivat Aleksilta pääosin 1990-luvulla pankkien fuusioiduttua toisiinsa tai tehtyä konkurssin. Samoihin aikoihin Suomen oma rahayksikkö, markka lakkasi olemasta siirryttäessä euroon 1.1.2002.
Tämän prosessin seurauksena Aleksanterinkadun luonne on muuttunut. Vaikka pankit ovat muuttuneet ja asiointi pankkien konttoreissa on verkkopankin käytön yleistyessä harventunut, niin monet mieltävät edelleen Aleksanterinkadulla olevat rakennukset PYP:n, SYP:n KOP:n, HOP:n ja SKOP:n taloiksi. Ihmiset ovat myös tottuneet euron käyttöön, mutta edelleen monet kääntävät mielessään eurot markoiksi arvioidessaan jonkin ostoksen hintaa.
Teos muodostuu tummasta luonnonkivipaadesta, jonka yläpintaan on kiinnitetty viimeiset Suomen markan kolikot. Kolikot muodostavat epäsäännöllisen kuvion niin, kuin rahat olisi tyhjennetty taskusta kivelle ja unohdettu siihen. Paaden sivuihin on kaiverrettu Aleksanterinkadulla aiemmin pääkonttoreita pitäneiden pankkien nimet: Kansallis-Osake-Pankki KOP, Pohjoismaiden Yhdyspankki PYP, Helsingin Osakepankki HOP ja Säästöpankkien Keskusosakepankki SKOP.
Teos sijoittuu Aleksanterinkadun pohjoispuolen jalkakäytävälle Aleksanterinkatu 17 kohdalla. Kiinteistössä on sijainnut vuoteen 1986 asti Helsingin Osakepankin pääkonttori ja tekstit ”Helsingin Osakepankki” ja ”Helsingfors Aktiebank” ovat säilyneet rakennuksen pääsisäänkäynnin molemmin puolin. ”Muistokivi Pankki-Aleksille” sijoittuu jalkakäytävälle suomenkielisen nimen eteen. Rakennuksen julkisivun detaljointi luo taustan muistokivelle ja korostaa sen liittymistä Aleksanterinkadun pankkihistoriaan. Samalla teos tuo esille rakennuksen julkisivudetaljin, joka muodostaa yhdessä teoksen kanssa kokonaisuuden, joka kertoo paljon enemmän kuin pelkkä kivipaasi voisi kertoa.
Ulla-Kirsti Junttila (s. 1950), teollinen muotoilija, taiteen lisensiaatti, kotipaikka Helsinki
Ulla-Kirsti Junttila on toiminut koko työuransa ajan kadunkalusteiden ja kaupunkiympäristön suunnittelun parissa tutkijana, opettajana ja suunnittelijana mm. vuosina 1991 – 2003 Helsingin kaupungin palveluksessa. Vuodesta 2003 hän on toiminut Sito Oy:ssa tuote- ja ympäristösuunnittelijana ja vuosina 2008-2010 kaupunkisuunnitteluosaston osastopäällikkönä.
Hänen tärkeimpiä töitään ovat tuotesuunnittelun alueella Helsingin kaupungin kadunkalustemalliston suunnittelu ja koordinointi, ympäristösuunnittelun alueella Helsingin Kampintorin ympäristösuunnittelu, Kotkan torin ympäristösuunnittelu ja Oulun Rotuaarin perusparannuksen ympäristösuunnittelu sekä esteettömyyteen liittyen SuRaKu- ohjeiden laatiminen yhdessä Jari Mäkysen kanssa.
Hän on kirjoittanut useita tuote- ja ympäristösuunnitteluaiheisia kirjoja ja julkaisuja, mm. ”Muuttuvat kadunkalusteet” (Rakennuskirja Oy 1986), ”Kaupunkiympäristön suunnittelu” (Rakennustieto Oy 1994) ja ”Katuympäristön suunnitteluopas” yhdessä Mikko Koivistoisen kanssa (SKTY ja VYL 2002, päivitys 2011).
Hänen aiempia julkisia taideteoksiaan ovat Porkkalan palauttamisen muistomerkki (2006) Espoon Kivenlahdessa yhdessä Timo Uralan kanssa ja Kristallimaja-teos (2008) Matinkylän uimarannalla Espoossa. Kristallimaja-teos kuuluu Espoon modernin taiteen museo EMMAn kokoelmaan.
Yhteistyössä: Public Design Oy, Peipohjan Kiviveistämö Oy ja Idealinko Oy